Pari päivää ennen lähtöä olin pakkaamassa tavaroita ja jouduin tekemään karsintakierroksia tavaroissani, että pääsin rinkan 17 kg:n "tavoitepainoon", joka oli vaellukselle lähtevän naisen rinkalle asetettu enimmäispaino. Mitään pois jättämääni en kaivannut vaelluksella, joten annettu lista oli todella hyvä ja varmasti kokemuksen kautta muotoutunut. Aloitteleva vaeltaja pakkaa useimmiten mukaan tavaraa, jota ei sitten tarvitakaan vaelluksella.
Lähtöpäivän jännitys ja matka Kilpisjärvelle
Lähtöpäivänä jännitti luonnollisesti ihan kaikki. Hajoaako auto, kestääkö kroppa, millaisia tyyppejä retkikuntaan on lähdössä? Kaikki nämä ajatukset pyörivät mielessänä lähtöä edeltävän yönä ja yöunet jäivät hieman ohueksi. Otin kotikaupungistani mukaan Helsingistä saapuvan kimppakyytiläisen ja suuntasimme kohti Oulua. Illalla tutustuimme turisteina Oulun keskustaan ja haimme junalta vielä yhden kyytiläisen, joka matkaisi kanssamme Kilpisjärvelle. Yövyimme Martantalossa, joka olikin ihan huippupaikka väliyöpymiseen Oulussa. Saunoimme illalla, nukuimme hyvät unet ja aamulla suuntasimme kohti Kilpisjärveä.
Kun aloimme saavuttaa Kilpisjärveä, maisemat ja tunturit saivat meidät, ainakin minut ensikertalaisena haukkomaan henkeä. Niin kaunista! Meitä oli autossa kolme kuskia, joten matkanteko taittui mukavasti ja joutuisasti. Porot aiheuttivat liikenneruuhkan Kilpisjärven ainoalla päätiellä, mutta lopulta pääsimme mökkiin majoittumaan. Loppuilta sujui retkikunnan jäseniin tutustuessa ja jälleen saunoessa.
 |
| Martantalo Oulussa on oiva yöpymispaikka |
 |
| Martantalon olohuone |
 |
| Tokihan Oulun toripolliisi piti käydä moikkaamassa |
 |
| Auto pakattu, nyt kohti Kilpisjärveä |
 |
| Ropin pirtillä oli todellakin parhaat munkit |
 |
| Kilpisjärven vastaanottokomitea |
 |
| Maisemat mökistä, jossa yövyimme |
Näin meidän vaellus eteni
1. päivä sunnuntai 26.7. E8 tien levike Norjan puolella - Didnujärvi n. 10 km
Aloitimme vaelluksen Norjan puolelta. Ajoimme autoilla E8 tien varrella olevalle levikkeelle, jätimme retkunnannan sinne odottamaan ja me autojen omistajat lähdimme viemään autoja takaisin Kilpisjärvelle luontokeskuksen parkkiin. Tarkoitus oli, että mökkikylän yrittäjä veisi autojen omistajat muiden luokse levikkeelle. No, siinä tuli hieman mutkia matkaan, kun auto, jolla meidät piti viedä levikkeelle takaisin, hajosi. Tästä koitui hieman ylimääräistä odottelua, mutta päätimme vahvasti, että tämä oli nyt ensimmäinen ja ainoa vastoinkäyminen retkellämme ja niin siinä taisi käydäkin.
Pääsimme lopulta kaikki samaan paikkaan ja kauan odottamamme retki koitti: Haltin valloitus alkoi! Vettä ripsi hieman ja osa laittoi sadevarusteet päälle ja me kaikki laitoimme sadesuojat rinkan päälle. Kuin iloisen väriset koppakuoriaiset me kiipesimme mäkeä kohti suurta seikkailua. Sade ei onneksi kestänyt pitkään ja aika pian pidimme jo lounastauon. Meillä oli jokaiselle mukana omat ruuat ja ruuat keittelimme pareittain yhteisillä keittimillä. Lounastaukojen yhteistä huvia olikin tällä reissulla kysellä ja haistella, mitä toisella olikaan ruokana ja ehkä hieman annoskateuttakin kohdattiin :)
Jatkoimme matkaa osittain kivikkoista polkua pitkin. Puustoa ja pusikkoa oli vielä jonkun verran. Aika pian oli edessä ensimmäinen kahlaus joen yli. Oppaan mukaan siitä kohdasta on aina ennen päässyt yli ilman kahlausta, vaelluskengillä. Mutta tänä vuonna vedet olivat niin korkealla, että osa meistä päätti kahlata joen yli eli vaelluskengät vaihdettiin crocseihin ja lahkeet käärittiin. Liukkaiden kivien päällä hyppely tuntui vielä tässä kohtaa liian jännittävältä. Joen ylitys jännitti minua niin paljon, että en uskaltanut ensimmäisinä päivinä kantaa rinkkaa vielä selässäni joen yli. Jo vaelluksen alussa oppaamme sanoi, että rinkan kannossa joen ylityksissä saa kyllä tarvittaessa apua. Tartuin tähän tarjoukseen, sillä minua suorastaan pelotti ajatus siitä, että rinkassa olevat varusteeni kastuisivat läpimäräksi kaatuessani jokeen, vaikka kaikki olikin pakattu ohjeiden mukaan kuivapusseihin.
Seuraavaksi edessä oli vielä haastavampi ylitys. Vettä oli lyhytjalkaiselle yli polveen ja virtaus oli kova. Ei muuta kuin housut pois ja kaulaan roikkumaan kenkien kanssa! Rinkan luovutin jälleen suosiolla kokeneemman kannettavaksi virran yli. Tämä ylitys oli tarpeeksi haastava ilman rinkkaakin. Tottumattomalla hengitys salpaantui jääkylmän veden huuhtoessa kinttuja ja virran heiluttaessa samalla, kun yritit etsiä jalalle paikkaa, missä se edes jotenkin pysyisi. Siitäkin selvittiin kyllä vastarannalle.
Matka jatkui upeissa maisemissa kohti yöpaikkaa. Lopulta saavuimme Didnujärven rannalle, johon pystytimme teltat. Matkalla näimme lunta enemmän kuin täällä Etelä-Suomessa koko talvena.
Retkikuntamme koostui 12 jäsenestä, joista kaksi oli opasta. Toinen oppaista oli retkestä vastaava eräopas, Petteri Veijonen ja toinen eräoppaaksi opiskeleva Timo, joka suoritti vaelluksen aikana opintoihinsa kuuluvia näyttöjä. Retkikunta majoittui kolme ensimmäistä yötä teltoissa 1-4 hengen kokoonpanoissa. Itselleni oli alusta asti selvää, että nukun omassa yhden hengen teltassa. Vaikka viihdynkin ihmisten parissa ja uusiin ihmisiin on mukavaa tutustua, kaipaan omaa rauhaa edes jonkin verran päivässä. Ja tässä kohtaa se oli minun oma yksiöni.
Ensimmäinen yö sujui vaihtelevissa merkeissä. Olin illalla makuupussiin mönkiessäni niin väsynyt, etten muistanut laittaa huppuosaa yhtään suppuun ja se taisi olla hieman aukikin. Niinpä heräsin yöllä siihen, että minua paleli ja kesti hetken, ennen kuin sain unen päästä kiinni pukeuduttuani lisää ja saatuani makuupussin kunnolla kiinni.
 |
| Vaellus alkaa |
 |
| Ensimmäinen lounas maastossa, tonnikala-perunavuokaa |
 |
Lunta!
|
 |
| Ilta-aurinko helli meitä ensimmäisessä yöpymispaikassa Didnujärven rannalla |
 |
| Matka "vessaan" oli kivikkoinen |
 |
| Minun yksiöni tällä vaelluksella |
 |
| Meidän ensimmäisen yön leiri |
2. päivä maanantai 27.7. Didnujärvi - Urtas Hotelli n. 12 km
Hieman huonosti nukutun yön kyllä kuittaa aamuiset näkymät teltan ovesta, lähes aina. Aamut luonnossa ovat kyllä retkien parasta antia.
Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen lähdimme matkaan n. klo 10 aikaan. Olimme siis edelleen Norjan puolella ja ohitimme matkan aikana Loassuhytta- tuvan. Pidimme siinä pienen tauon, jonka jälkeen suoritimme rajanylityksen, tai oikeastaan -alituksen. Jatkoimme matkaa Lossujärven autiotuvalle, jossa nautimme lounaan tuulisissa tunnelmissa.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti seuraavan yön kohdetta, Urttas Hotellia. Kyseisestä paikasta kuulimme matkan aikana kaikenlaista, kuten sen, että siellä on orkesteri ja että vessassa olisi bidee-suihku. Mielenkiintoista, ajattelin :)
Matka Lossujärven varaustuvalta Urttas Hotellille oli ehkä tämän vaelluksen kaunein reitti omasta mielestäni. Kuljimmme lähes koko matkan tuntureiden välissä, laaksossa joen ja pienten putousten läheisyydessä. Matkan varrella oli useampi joen ylitys. Osa mentiin vaelluskengillä ja osa kahlaten. Vähitellen ylityksiin ja kahlauksiin tottui ja niitä jopa alkoi kaivata, sillä vaelluskengissä hikoilleet jalat kaipasivat virkistystä.
Päivän päätteeksi saavutimme Urttas Hotellin, tapasimme orkesterin ja bideesuihkulla varustetun WC:n ;) Pystytimme teltat pihapiiriin, nautimme illalliset ja sen jälkeen uni jo maistuikin hyvin. Paremmin kuin edellisenä yönä. Tällä kertaa tosin liioittelin makuupussin sulkemisen kanssa ja heräsin yöllä siihen, että minulla oli kauhea hiki. Paita piti vaihtaa kuivaan ja sitten jatkoin unia.
 |
| Aamumaisemat |
 |
| Matka jatkuu |
 |
| Onnellinen vaeltaja Urttaslaaksossa |
 |
| Yksiö on jälleen pystytetty |
 |
| Retkikunnassa oli innokkaita kalastajia ja sain maistaa rautua. Uskomattoman hyvää! |
3. päivä tiistai 28.7. Urtas Hotelli - Pitsusjärvi n. 12 km
Tämä yö meni tosiaan paremmin kuin edellinen ja heräsin virkeänä uuteen aamuun. Olin pystyttänyt telttani rinteeseen ja siitä oli kauniit näkymät järvelle. Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen oli jälleen aika jatkaa matkaa. Edessä oli jälleen jokien ylityksiä ja kaunis vesiputous, jolla ei ollut nimeä.
Aika pian putouksen jälkeen aloitimme nousun Suomen 4. korkeimman tunturin Govddosgaisin ja sen vieressä olevan Bihcosnjunnin välisen satulan yli. Nousu oli suhteellisen pitkä ja raskas, mutta itselleni sen kipuaminen ei ollut ylivoimaista. Näin ensikertalaisena tuntureilla vaeltaessani minut yllätti erämaaalueiden mittasuhteet ja niiden hämäävyys. Kuvittelin monta kertaa, että tuolla se huippu häämöttää, mutta eipäs ollutkaan. Aina tuli uusi nousu. Huipulle päästyä oli sen verran lämmin, että paidan selkämys oli kostunut ja piti vaihtaa kuiva paita. Paidan vaihdon ja fiilistelykuvauksien jälkeen lähdimme tavoittamaan loppua retkikuntaa, sillä olimme lähteneet retkikumppanin kanssa kapumaan hiemaan reippaampaa tahtia huipulle ja muu retkikunta jatkoikin matkaa hieman eri kohdasta. Saavutimme heidät ja pysähdyimme tauolle kohtaan, jossa olisi pienen kipuamisen päässä mahdollisuus päästä puhelinverkkoon ja myös nettiyhteyden päähän.
Olin matkan alussa innoissani siitä, että tämä viikon mittainen erämaavaellus toisi kaivatun sometauon itselleni. Siksi olinkin hieman kauhuissani, kun kuulin, että nyt voisi päästä nettiin. Päätin kylmästi, että en yritä tavoitella nettiyhteyttä vaan heittäydyin lepäämään siksi aikaa, kun muut laittoivat kuulumisia kotiin.
Matka jatkui nurmikenttien ja pienten purojen peittämää rinnettä pitkin alas kohti seuraavaa yöpymispaikkaa kohti Pitsusjärven rantaa, Pihcosjohka-joen suulle. Matkalla nautimme lounaan.
Tässä kohtaa retkeä olotila alkoi kropassa olla sen verran hikinen, että pesulle oli päästävä. Oppaamme oli kertonut, että tällä yöpymispaikalla on hyvä uimaranta ja päätimme naisporukalla, että menemme yhdessä uimaan. No, uimiseksi sitä ei omalta osalta voinut kyllä sanoa, lähinnä kastautuminen ehkä +6 asteisessa vedessä. Mutta se virkisti kummasti. Pystytimme jälleen teltat, nautimme päivällisen ja huhkimme vielä crocsijumppaa matkassa olevien liikunnanohjaajien ohjauksessa! Sitten olikin aika mönkiä telttaan nukkumaan. Seuraavana päivänä koittaisin retken kohokohta, Haltin valloitus!
 |
| Aamupuuro |
 |
| Vaelluksella saa purkaa ja pakata aika monta kertaa |
 |
| Tämä hotelli oli kyllä näkemisen arvoinen paikka |
 |
| Otin lähes joka tauolla kengät ja sukat pois. Pidin pari päivää rakkolaastareita ukkovarpaissa orastavan rakkotunteen vuoksi. Yhtään rakkoa ei kuitenkaan reissulla tullut. |
 |
Tuolta olisi päässyt nettiin. En kokeillut.
|
 |
| Kolmannen yön leiri |
 |
| Pitsusjärvi |
4. päivä keskiviikko 29.7. Pitsusjärvi - Haltin varaustupa n. 8 km + Haltin valloitus n. 7,5 km
Tämä aamu oli itselläni hieman takkuinen. Herätessäni kuuntelin sateen ropinaa teltan kattoon ja pohdin, että nytkö loppui hyvä tuuri sään suhteen. Olimme saaneet taivaltaa loistavassa säässä tähän asti. Koti-ikävä nosti hieman päätään ja lisäksi olimme keitinparini kanssa havainneet, että meiltä loppuu kohta kaasu keittimestä. Olimmekohan käyttäneet sitä turhan huolimattomasti? Ajatus siitä, että ruuat jäävät keittelemättä hieman huoletti. Aamu kuitenkin käynnistyi, aamupalat saatiin tehtyä ja leiri purettua. Heti seuraavaksi odotti tämän reissun toinen vaativista ylityksistä Pihcosjohkan yli ja se tulikin niin pian, että lähdimme leiristä sitä kohti kahlauskengät jalassa.
Olin jo aikaisemmin päättänyt, että seuraavissa kahlauksissa kannan oman rinkkani. Eihän kaikilla vaelluksilla voi olla mukana Petteriä tai Aaroa, joka kantaa rinkan joen yli. Oppaamme kävi ensin tutkimassa ylityskohtaa ja hänen joessa seistessä mittailin omia kinttujani, mihin asti vesi yltäisi? No niin korkealle, että housut oli taas syytä ottaa pois jalasta.
Vesi ylsi syvimmässä kohdassa reilusti polveen asti, se virtasi kovaa ja oli kylmää. Pohja oli täynnä pyöreitä kiviä ja jokaisella askeleella oli jalan paikka mietittävä tarkkaan. "Astukaa syvälle, älkää yrittäkö keikkua kivien päällä", oli oppaamme ohje ja se mielessäni etenin. Keskityin vain hengittämään ja siirtämään jalkoja. Paikalleen ei voinut jäädä, oli pakko edetä. Tämä oli siitä harvinainen hetki elämässäni, että todellakin keskittyin vain ja ainoastaan siihen yhteen asiaan. Kun pääsin rantaan, oli todellinen voittajafiilis. Olin selvinnyt ylityksestä ja kantanut oman rinkkani. Nythän sitä selviää mistä vaan!
Jatkoimme matkaa ja nautimme lounasta matkan varrella. Aika pian lounaan jälkeen meitä odotti tämän päivän toinen ja ehkä vielä edellistäkin haastavampi kahlaus Govdajohkan yli. Tämä ylityspaikka ei ollut niin syvä kuin edellinen, mutta siinä oli paljon kiviä ja joki piti ylittää vinoon, joten haastetta riitti. Ja virtaus oli jälleen riittävä. Kunnialla sekin mentiin läpi, vaikka parissa kohtaa valitsin selkeästi huonon paikan jalalle ja horjuin hieman. En onneksi kaatunut.
Ylityksen jälkeen saavuimme Kalottireitille. Oli outoa tavata muita retkeilijöitä, aikaisemmin olimme tavanneet todella vähän muita. Reitillä ei ollut onneksi sellaista ruuhkaa, mitä olimme hieman ounastelleet. Polku oli tasainen ja hieman tylsäkin tallustaa. Jonkun aikaa suht tasaista polkua kuljettuamme reitti alkoi muuttua kivikkoisemmaksi ja lopulta hypimme pelkillä kivillä. Haltin varaustupa häämötti edessä, mutta olin jo oppinut, että vaikka käsivarressa jokin asia näkyy, se ei tarkoita sitä, että se on lähellä. Sinne voi olla tuntien matka. Lisäksi tämä matka tuvalle oli pelkkää kivikkoa.
Pääsimme lopulta tuvalle. Siskonpedit odottivat siellä meitä iloisesti kahdessa kerroksessa ja tämä oli minulle pieni järkytys. En ole tottunut nukkumaan kenenkään vieressä ihan liki, etenkään vieraamman ihmisen. Olin etukäteen ajatellut, että voin nukkua omassa teltassa varaustupien pihalla, mutta sehän olikin pelkkää kivikkoa. Siirsin siskonpetiajatuksen tuonnemmaksi, sillä edessä oli vielä tämän retken kohokohta, Haltin valloitus!
Meille oli etukäteen ilmoitettu, että Haltin valloitukseen menee n. 3-4 tuntia ja matkaa tulee n. 7,5 kilometriä. Olin itsekseni ajatellut, että Haltille noustaan somaa polkua ilta-auringossa kevyt reppu olalla keikkuen, sillä rinkat jätettiin varaustupaan valloituksen ajaksi. No, ilta-aurinko oli onneksi tästä haavekuvasta se mikä toteutui ja toki tuo kevyempi reppu rinkan sijaan.
Lähdimme kohti Haltin huippua iloisin mielin, olimmehan matkalla kohti vaelluksen pääkohdetta. Matkan varrella oli jälleen lunta ja osa laski pyllymäkeä. Ilta-aurinko siivitti meidän matkaa. Reitti Haltin huipulle oli merkitty tolpilla. Meitä huvitti se, että yleensä tällaiset tolpat ovat polkujen reunoilla, mutta nämä tolpat töröttivät keskellä kivikko. Piti vaan uskoa, että siinä on polku! Eräs retkikuntamme jäsenistä tokaisi osuvasti: "Kuin kiukaalla kävelisi." Totta. Juuri sellaista se oli. Välillä jättiläisen kiukaalla, sillä kivet olivat välillä pienen auton kokoisia ja siellä sitten loikittiin kiveltä toiselle. Kieltämättä usko meinasi loppua jossain kohtaa, eikö tämä koskaan lopu. Ja kyllähän sekin ajatus hiipi mieleeni, että miten täältä jaksaa tulla takaisin samaa reittiä. Itselläni alkoi vasen polvi hieman kipeytyä kiipeämisestä "kiukaalla". Polvi oli vaivannut minua aikaisemmin keväällä ja pelkäsin, että se kipeytyisi nyt toden teolla.
Vihdoin ja viimein huippu alkoi häämöttää. Polvikipu katosi, kiuaskävely ja paluu takaisin unohtui. Tunne oli uskomaton, kun saavutimme huipun. Sää oli kirkas ja haukoimme henkeämme vuoristojonoa ihaillessa. Tässä kohtaa oli ensimmäinen hetki, kun laitoin puhelimesta lentokonetilan pois päältä. Laitoin nopeasti kotiin viestit siitä, että olen hengissä ja terveisiä Haltilta. Tuntui jopa hieman ahdistavalta, kun erilaiset kanavat alkoivat suoltaa viestejä. Siinä vaiheessa nappasin lentotilan takaisin päälle ja jatkoin maisemien ihailua ja huokailua. Antaa arjen odottaa. Otimme paljon kuvia. Liikutuimme ja kirjoitimme nimet vieraskirjaan. Sellaista kirjaa ei enää ollut, mistä olisi saanut numeron muistoksi, monesko Haltin huiputtaja on.
Lähdimme omaan tahtiin tiputtautumaan alaspäin. Itselleni alas meno oli jopa helpompaa, kuin ylös kiipeäminen. Polvikipukin pysyi poissa. Mutta kyllä paluumatkallakin sai valaa uskoa itseen, että kyllä tästäkin selvitään. Etenkin siinä vaiheessa, kun varaustupa häämötti aika kaukana ja se kiuas jatkui aina vaan.
Lopulta pääsimme takaisin tupaan. Yllätys oli suuri, kun totesimme, että kello oli yli 23. Oli aivan valoisaa ja aika oli mennyt kuin siivillä. Olin aivan poikki. Silti piti jaksaa tehdä iltapalaa. Päivän kulutus oli niin valtavaa, että keho tarvitsi ravintoa.
Olin aikaisemmin hieman kauhulla silmäillyt siskonpetejä. Kun olin saanut iltapalan syötyä, minulla ei ollut mitään muuta mielessä kuin se, että pääsen nukkumaan. Oli aivan sama, kuka oli vieressä ja kuinka lähellä. Sinä yönä nukuin reissun parhaat unet.
 |
Tuosta kahlasimme yli
|
 |
Lounastauko
|
 |
| Tästäkin pitäisi mennä yli |
 |
| Kalottireitti |
 |
| Helppokulkuinen polku muuttuikin hieman haasteellisemmaksi |
 |
| Haltin varaustupa |
 |
| Vaelluksen mukavin vessa oli Haltin varaustuvalla |
 |
| Kohti Haltia |
 |
| Kiviä riitti |
 |
| Ja luntakin oli |
 |
Lopulta perillä!
|
 |
| Vieraskirjasta ei saanut enää numeroa itselleen |
 |
| Nämä maisemat eivät unohdu |
 |
| Ja sitten mennään takaisin alas |
5. päivä torstai 30.7. Haltin varaustupa - Pitsusjärven varaustupa n. 8 km
Aamulla olisi ollut mahdollisuus lähteä huiputtamaan Suomen korkein huippu, Ridnitsohkka. Olin jo illalla päättänyt, että tuo huiputus jää minulta tekemättä. Kehoni kaipasi kevyempää päivää ja kuuntelin sitä. Joukostamme noin puolet lähti huiputtamaan heti aamupalan jälkeen Ridnitsohkkaa ja me muut jäimme tuvalle, lähtisimme parin tunnin päästä kohti Pitsusjärven varaustupaa. Nautimme aamupalan rauhassa, pakkasimme tavarat ja siivosimme tuvan retkikuntamme jäljiltä. Lähdimme puolen päivän aikoihin liikkeelle. Tuttu kivikko odotti meitä ja mehän loikimme siellä jo ihan tottuneesti. Lopulta kivikko muuttui helppokulkuiseksi poluksi, jota taitoimme rauhalliseen tahtiin. Sää suosi meitä jälleen ja alkoi olla jo lämmin. Pidimme leppoisia taukoja ja ihastelimme maisemia. Nautimme lounaan ja päiväkahvit matkalla ja lopulta saavuimme Pitsusjärven varaustuvalle. Tässä vaiheessa alkoikin olla jo melkoinen hiki ja kun saimme rinkat selästä tuvan seinustalle, kirmasimme Pitsusjärveen pesulle. Mahtava fiilis! Sää oli vaihtunut vallan helteiseksi ja tuntui oudolta olla lyhythihaisella paidalla, kun tähän asti oli ollut vähintään pitkähihainen päällä. Sää tosiaan suosi meitä.
Osa Ridnitsohkkan huiputtajista oli tuvalla jo ennen meitä ja loput saapuivat hieman myöhemmin. Päivällisen jälkeen koitti jännittävä hetki. Olimme nimittäin oppaamme Petterin ehdotuksesta lähteneet erämaahan ilman ammatti-identiteettiä. Eli lauantai-illan ensiesittelyssä emme saaneet kertoa omaa ammattia tai sitä, mitä opiskelemme. Tämä oli hieno tapa tutustua uusiin ihmisiin. Ammatti kuitenkin määrittelee ihmistä paljon tai ainakin se asettaa tiettyjä odotuksia. Kävimme kierroksen, johon osallistuminen oli vapaa-ehtoista. Kaikki lähtivät kuitenkin mukaan. Jokaisen kohdalla muut arvuuttelivat, mikä kyseisen henkilön ammatti on ja tämä jälkeen jokainen sai kertoa oman ammattinsa. Osan ammateista oli tihkunut tietoa matkan varrella, mutta osan ammatti oli ainakin itselleni yllätys.
Kierroksen jälkeen ryhdyimme suunnittelemaan nukkumisjärjestelyjä. Pitsusjärven varaustupa oli nimittäin 10 hengelle ja meitä oli yhteensä 12 hlö. Oppaat olivat valmiita menemään telttamajoitukseen, mutta olin itse vapaaehtoinen telttailija, sillä teltassa, raikkaassa ilmassa nukun itse paremmin. Nukuimme yön teltassa toisen retkikuntalaisen kanssa ja heräsimme aamulla raikkaaseen ja aurinkoiseen aamuun.
 |
| Helikopteri toi lisää Haltin huiputtajia |
 |
| Makuupussien tuuletus |
 |
| Saimme vaeltaa myös helteessä |
 |
| Tauot ovat helteellä erityisen tärkeitä |
 |
| Pitsusjärven varaustupa |
6. päivä perjantai 31.7. Pitsusjärven varaustupa - Kuonjarjoen varaustupa n. 20 km
Lähdimme tänä aamuna liikkeelle tavallista aikaisemmin, jo klo 8.00. Päivästä oli tulossa helteinen ja matkaa oli edellisiä päiviä enemmän edessä. Ohitimme matkalla 17 metriä korkean Pihtsusköngäs-putouksen, joka on Suomen suurin vapaasti putoava vesiputous. Pidimme tauon putouksen luona sen pauhua ihaillen.
Lounastauon jälkeen saavuimme Meekon laaksoon, jossa alkoi olla jälleen puustoa. Tämä laakso oli todella satumainen, tuli sellainen olo, että jonkun puun takaa hyppää keijukainen tai maahinen hetkenä minä hyvänsä! Kahvittelimme Meekon varaustuvan pihapiirissä ja jatkoimme matkaa. Matkan varrella ohitimme jälleen upean putouksen, jonka vesi oli uskomattoman kirkasta ja kivet valkoisia.
Matka jatkui ja jälleen oli mahdollisuus huiputtaa yksi huippu, Saivaara. Retkikuntamme jakaantui jälleen kahtia, toinen osa lähti huiputtamaan Saivaaraa ja toinen osa jatkoi matkaa kohti Kuonjarjoen varaustupaa. Itse kuuluin jälleen tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Nautimme matkalla päivällistä, ihastelimme suopursuja ja lopulta löysimme varaustuvan. Vaelluksen viimeinen yö oli edessä. Olo oli samalla haikea, ja onnellinen. En olisi halunnut, että tämä upea matka loppuu, mutta toisaalta oli jo ikävä kotiin.
 |
| Lounas, spaghetti bolognese |
 |
| Tämä putous oli uskomattoman kaunis |
 |
Saivaara. Osa retkikunnasta huiputti senkin. Minä jätin väliin.
|
 |
| Viimeinen majapaikka |
 |
| Varaustuvan sisustusta |
 |
| Keittiö |
7. Päivä lauantai 1.8. Kuonjarjoen varaustupa - Kilpisjärvi n. 21,2 km
Vaelluksen viimeinen aamu valkeni pilvisenä. Yö sujui omalta osaltani hyvin ja aamutoimien jälkeen lähdimme vaeltamaan kohti Kilpisjärveä. Toinen oppaistamme oli aikaisemmin maininnut, että kuljemme ensin kuumaisemaa. Ja totta tosiaan, kuljimme pitkään karussa maastossa, jossa ei juuri kasvillisuutta ollut. Maasto oli pitkästä aikaa hyvin helppokulkuista ja meillä olikin tässä kohtaa reipas vauhti päällä. Kaikilla taisi siintää mielessä Kilpisjärvi ja kotimatka.
Vähitellen luonto alkoi vihertyä, tuli jälleen puroja ja pieniä ylityksiä. Nautimme lounaan Saarijärven varaustuvan pihapiirissä ja sen jälkeen jatkoimme matkaa. Säätiedotus oli luvannut tälle päivällä pilvistä, mutta poutaa. Viimeisen 5 km aikana vettä tuli kuitenkin kuin saavista kaatamalla. Meistä osa, minä mukaan lukien ei viitsinyt enää laittaa sadevarusteita päälle. Ajattelimme, että kyllä se kohta loppuu. Vaan eipä loppunut. Viimeiset kilometrit marssittiin sisulla. Tulipa koettua sekin, että miltä tuntuu, kun kaikki kamppeet ovat märkiä, jalkoihin ja oikeastaan joka paikkaan sattuu. Kun Kilpisjärven rakennukset alkoivat pilkottaa, helpotuksen tunne alkoi vallata mielen.
Majoituimme mökkeihin ja menimme saunaan. Mitään parempaa ei juuri sillä hetkellä olisi voinut olla. Taisi siinä kuohuviinipullokin kyllä poksahtaa. Saunomisen jälkeen ruokailimme yhdessä Tundrean ravintolassa. Pizza maistui taivaalliselta. Unta ei tarvinnut kauaa hakea kun pää osui tyynyyn.
 |
| Viimeisiä taukoja |
 |
| Jaksaa jaksaa! |
 |
| Ehkä elämäni paras pizza |
Kotimatka koittaa
Seuraavana aamuna, sunnuntaina kävimme aamupalan jälkeen Kilpisjärven retkeilykeskuksessa matkamuisto-ostoksilla. Sitten pakkasimme tavarat ja hyvästelimme toisemme. Kotimatka alkoi ja ajomatka tuntui menevän paljon nopeammin kun tulomatka. Yövyimme jälleen Martantalossa Oulussa. Matkakumppanit jatkoivat Oulusta kohti omia kotikaupunkejaan ja minä ajoin yksi Oulusta kotiin. Oli jotenkin epätodellinen olo ja teki hyvää prosessoida kaikkea koettua yksin ajomatkalla.
 |
| Lähtöaamun maisemat |
 |
| Poro aamukävelyllä mökkien pihapiirissä |
 |
| Munkkikahvilla Sannan putiikissa Muoniossa |
Mitä vaellukselta jäi mieleen
Tämä vaellus oli yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Lähdin ohjatulle vaellukselle siksi, että halusin keskittyä omaan selviytymiseen näinkin haastavalla reissulla. Tämä onnistui täydellisesti. Wild Adventures North oli suunnitellut tämän vaelluksen todella hyvin ja itse koin asiakkaana oloni koko ajan turvalliseksi ja koin uskomattoman upeita kokemuksia, jotka jäävät muistoihin loppuelämäksi. Voin todella lämpimästi suositella tämän yrityksen palveluita.
Olen iloinen siitä, että jaksoin vaelluksen fyysisesti hyvin. Missään vaiheessa voimani eivät olleet lopussa. Minulla oli energiapitoista ruokaa riittävästi ja vaelluksen aikana oli sen verran taukoja, ettei uupumusta ehtinyt tulla. Toki vaelluksella on joka päivä sellaisia hetkiä, että on väsynyt ja moneen paikkaan kolottaa, mutta minun mielestäni se kuuluu asiaan. Jokaisena aamuna olin jälleen kuin uusi ihminen. Tähän auttoi myös se, että pyrin tekemään joka ilta hieman venyttelyä ja muuta kehonhuoltoa. Ja riittävä veden juonti on asia, jota ei voi liikaa korostaa vaelluksella.
Minulla oli hyvät varusteet, jotka olin testannut ja ajanut sisään hyvissä ajoin ennen vaellusta. Uskon, että tämä on myös iso osa onnistumista. Yritän jossain vaiheessa tehdä vielä erillisen postauksen, jossa kerron tarkemmin varusteistani ja ruuistani vaelluksella. Kiva jos jaksoit lukea tänne asti! Laita toki terveiset ja omat kokemuksesi Haltin huiputuksesta!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit tutustumassa Metsäseikkailuihin! Mielelläni kuulen myös sun seikkailuista :)